Yrttinen karitsanpaisti

Päivitetty: huhti 6


Raaka-aineet

n. 2,5 kg luullinen karitsanpaisti

2-4 tl suolaa

2 tl rouhittua mustapippuria

50 g voita

5 - 6 valkosipulinkynttä

1 dl silputtua timjamia ja rosmariinia

0,5 - 1 dl punaviiniä


Valmistusohje

Laita paisti marinoitumaan paistamista edeltävänä päivänä. Tee paistiin 10 viiltoa terävällä veitsellä. Hiero suola ja pippuri paistin pintaan. Sekoita hienonnetut yrtit ja valkosipulinkynnet pehmeään voihin. Lisää punaviini. Työnnä maustevoita viiltoihin ja levitä loput paistin pinnalle. Anna maustua jääkaapissa ainakin yön yli.


Ota paisti huoneenlämpöön pari tuntia ennen kypsentämistä. Työnnä paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan siten, että se ei osu luuhun. Nosta liha uunipannulle, kaada pohjalle liemi. Paista 15 minuuttia 225-asteisessa uunissa. Laske lämpö 150 asteeseen. Valele paistia liemellä silloin tällöin. Paista noin 2 tuntia, kunnes lihan lämpötila on 70 astetta.

Ota liha uunista, peitä foliolla ja anna lämmön tasaantua noin 15 minuuttia. Ripottele pinnalle yrttisilppua ja viipaloi paisti. Paistin lisukkeeksi sopii mainiosti vaikka hunajapaahdetut uunijuurekset.


Reseptin runko Yhteishyvä-lehdestä oman maun mukaan muokattuna.


#yrtit #karitsa #paisti